Luuliemestä ja lihansyönnistä

Lopetin lihan syömisen kuutisen vuotta sitten. Päätös ei sinänsä ollut vaikea: muutettuani omilleni söin lihatuotteista oikeastaan vain naudan jauhelihaa ja broileria, jonka syömisen tosin lopetin jo pari vuotta aiemmin työskenneltyäni kesän broilertehtaalla. Tuo kesä oli silmiä avaava kokemus ja ehkä silloin ensimmäistä kertaa todella oivalsin miten vieraantuneita olemme syömästämme ruuasta. Katselin päivästä toiseen linjastoa pitkin liukuvia miljoonia ruhonosia ja ajattelin että tässä on jotain perustavanlaatuisesti väärää.

Vuosien varrella olen seilannut veganismista pesco-vegetarismiin ja takaisin. Sittemmin tietoni ovat lisääntyneet ja ajatukset muuttuneet ja nykyään syön järvikalan (asunhan suuren järven rannalla!) lisäksi joskus pieniä määriä kananmunia tai riistaa saadakseni vaihtelua proteiinin lähteisiin. Soijan, maitotuotteet sekä raskaasti prosessoidut kasvivalmisteet pyrin pitämään minimissä eikä vatsani kestä linssejä ja papuja päivittäin. Tekisin karhunpalveluksen itselleni ja sitä kautta myös koko planeetalle jos söisin asioita jotka eivät sovi minulle: olipa syy sitten terveydellinen tai moraalinen.

Pitkään haudutettu riistapata onkin meidän talvinen, harvoin nautittu juhla-ateriamme, joka huipentuu perinteisen luuliemen valmistukseen. Luiden lisäksi tarvitaan vain vettä, mausteita ja vähän omenaviinietikkaa, joka irrottaa ravinteet luista. Pakastan liemen jääpalamuotteihin ja lisään sieltä kuutioita vuoden mittaan eri ruokien joukkoon tuomaan makua ja potkua. 
48 tuntia keitelty luuliemi
Mikä sitten erottaa tuotetun lihan riistasta? Ensimmäisenä haluan sanoa eettisyys, sillä yksi syy lihansyönnin lopettamiseen omalla kohdallani oli se, etten kestänyt ajatusta siitä että toisen elävän olennon kurjan elämän ainoa tarkoitus on päätyä minun lautaselleni. En siis pode huonoa omaatuntoa siitä että joskus syön vapaana syntynyttä ja kasvanutta eläintä. Tavallaan ajattelen lemmikkieläinten hankkimisen olevan paljon epäeettisempää kuin metsästyksen, vaikkakin molemmat aiheet ovat kiisteltyjä ja keskusteltavaa riittää, eli niistä lisää myöhemmin. Ajattelin että voisin myös pyytää eräältä tuntemaltani, metsästävältä nuorelta naiselta pienen haastattelun, jossa valotettaisiin vähän hänen ajatusmaailmaansa. Kiinnostaisiko sellainen?

Toiseksi haluan sanoa ekologisuus, sillä kaikkihan me tiedämme miten paljon vettä ja viljelyalaa tehotuotantoeläinten rehun kasvattaminen vaatii eikä meillä kertakaikkiaan ole enää varaa tuhlata kumpaakaan. Puhumattakaan kaikista muista eläinten kasvatukseen liittyvistä ympäristöongelmista. (Tosin luonnonlaidunliha on poikkeus tähän sääntöön, sillä laitumet toimivatkin hiilinieluina!) Kolmantena haluan mainita vielä ravitsevuuden, sillä varsin kliseisesti todettuna olemme mitä syömme, ja voisin lyödä vaikka vetoa että useimmille tuotantoeläimille syötetty teollinen rehu on ravintoarvoiltaan kaukana vaikkapa hirven metsässä ravinnokseen käyttämistä erilaisista kasveista ja sienistä.

Argumentti jonka usein kuulee, on se että ihminen on aina syönyt lihaa. Se pitänee varmasti paikkansa, onhan eläinperäinen ravinto usein kylmillä alueilla ollut myös tärkeä selviytymiskeino. On silti syytä pitää mielessä että lihaa on syöty aikaisemmin paljon vähemmän kuin nykyään ja liiallisella lihansyönnillä onkin todistetusti terveydelle epäedullisia vaikutuksia. Elimistömmekin kertoo omaa tarinaansa: se ei ole samanlainen kuin lihansyöjällä mutta fysiologisesti emme ole täysin kasvissyöjiäkään, vaan jotain siitä välistä.

Elo yltäkylläisessä överiydessä on kuitenkin saanut meidät suomalaisetkin unohtamaan juuremme. Muinoin metsästystä edelsi seremonioita ja rukouksia ja kun arvostettu saaliseläin vihdoin saatiin kaadettua, järjestettiin eläimen hengen kunniaksi juhlat. Ennen saalis myös hyödynnettiin kokonaan: nahkat ja taljat valmistettiin vaatteiksi ja kaikki liha syötiin luita myöden, jotka sitten nekin lopuksi keiteltiin juuri tällaiseksi ravinnetiheäksi luuliemeksi.

Syöminen ja syödyksi tuleminen ovat luonnollisia asioita: jokainen meistä asettuu ennemmin tai myöhemmin osaksi tuota elämän kiertokulkua. Susi ei ole julma saalistaessaan kauriin ja syödessään sen henkensä pitimiksi, mutta on moraalisesti väärin että me tehtailemme toisia eläimiä ja pahimmassa tapauksessa vielä heitämme sen valtavia resursseja vaatineen lihapaketin lopulta roskiin. Olen ymmärtänyt, että varsinainen ongelmamme on se, että meiltä puuttuu paitsi kunnioitus ruokaa kohtaan, myös kunnioitus elämää kohtaan. Kun unohdamme elämän itseisarvona ja alamme puhua lihakiloista eläinten sijaan, unohdamme jotain olennaista. Teethän sinäkin palvelun ilmastolle, eläimille ja ennen kaikkea itsellesi ja vähennät lihansyöntiäsi? 

SEURAA SOMESSA:
instagram / facebook

Kommentit

LUETUIMMAT